Ronnala

Välttelin talousjohtamisen ja kustannuslaskennan tehtävään tarttumista ja askartelin uuden blogin. Jatkossa juttuja voi vilkaista täältä: ronnala.blogspot.fi.

Varhainen kevät jatkaa Ravintolapäivällä

Kirjoittaminen jäi kutkuttamaan. Jos joku sittenkin lukisi tekstejä tavallisesta arjesta. Vai muuttuisivatko arjen ilot kaksinkertaisiksi, jos ne jakaisi?

Tänään kävimme Matin kanssa ensimmäistä kertaa Ravintolapäivässä. Matti hoiti kanalahommat aamusta pikaisesti. Niin pikaisesti etten ollut vielä valmiina miehen tullessa. Puuteria naamaan ja ripsivärit paikoilleen - ja riensimme jo kohti Ylistaroa.

Ylistarossa kävimme Cafe Asulassa, jossa tarjoiltiin tomaattikeittoa, lihapullia ja perunamuusia ja erilaisia piirakoita vaniljakastikkeella. Testasimme kaikki ja hyvin maistuivat, erityisesti raparperipiirakka.

Meillä kotona viime vuonna istutettu raparperi on hävinnyt talven aika mystisesti! Pitänee hankkia uusi verso jostakin, koska raparperi on yksi lempi... mikä se on, hedelmä, marja? Ei kun vihannes!

Ylistarosta suuntasimme oikealle Seinäjoelle Yoshoku galleriaan maistamaan japanilaisia ruokia. Tilasimme mustekalapullia, jotka olivat erikoisia. Ne tuoksuivat, johtuen kuivatusta tonnikalasta, hyvin voimakkaasti, mutta olivat yllättävän miedon makuisia. Joimme vihreät teet kyytipoikanaan matcha-maustettu kääretorttu. Ravintola oli pistetty pystyyn taidegalleriaan, joten sielunruokakin tuli hoidettua.

Kotona

Olisin viihtynyt reissun päällä pidempään. Saunaa tai salmiakkia ei tullut ikävä. Kuitenkin on ihana kuljeskella pihalla, tarkastella kukkapenkkien tilannetta ja tehdä muutama uusi istutusalue.

Kirsikankukkien innoittamana ostimme tänään kaksi kirsikkapuuta pihaan. Ne eivät ole Euroopan loisteliaita koristekirsikoita vaan maatiaslaatuinen puu ja suklaakirsikka. Ehkä niistä riittää kukintaa seurattavaksi ja muistelun aihetta reissusta.

Pyykit on nyt pesty, matkalaukut varastossa ja interrail-liput paperinkeräyksessä. Täältä tähän.

Kotiinpaluu

Lähdimme perjantaina Kööpenhaminasta aikaisella junalla (pitäisi olla jokin alennus ihmisille, jotka ovat alle 12 tuntia hotellissa) ja saavuimme hyvissä ajoin laivalle. Niin hyvissä ajoin, että jouduimme odottamaan tunnin sinne sisäänpääsyä.

Reissun hysteerisimmät naurut irtosivat, kun ruotsalainen virkailija laivan checkinnissä katsoi kummastuneena meitä ja sen jälkeen tietokonetta. "This says that Matti is under 1-year old baby." Matti oli vahingossa laittanut syntymävuodekseen 2013 varatessaan laivalippuja.

Laivamatkalla söimme ja joimme hyvin. Nukkuminen jäi vähän vajaaksi, koska kahden päivän junassa istuminen + liian runsas illallinen + puoli pulloa viiniä = huonot yöunet.

Kävimme Järvenpäässä viemässä tuliaiset. Kummityttöni Lunan mielestä paras oli pörröinen sydän, jonka Matti voitti Tivolin ammunassa ja Amsterdamista ilmaiseksi saatu vaaleanpunainen, hohtava meikkipussi. Että kannatti hankkia ne kaikki muut oikeat tuliaiset.

Päästyämme Ilmajoelle pihakoivut olivat aivan hennon vihreitä ja kukkapenkeistä pilkisteli pieniä krookuksen versoja, muutamia kukkivia skilloja ja punertavia tulppaanin alkuja. Ensin meitä vastaan juoksi Emma ja hetken huudeltuamme tuli Inkeri täyttä laukkaa pitkin hiekkatietä ja maukui tullessaan.

Suomalaisia kohtaamisia

1) Pariisi- Pernetyn posti: Virkailija katsoo korttien osoitteita: "Do you live in Helsinki?" "No, I don´t, in Ilmajoki. How do you know Helsinki?" Käsittämätöntä mongerrusta vastaukseksi, johon näytän kummastuneelta. "Do you know Mike Monroe, Andy McCoy?" Aah, Hanoi Rocks - kuvittele tämä lausuttuna ilman hoota ja ranskalaisella ärrällä, ihme etten ymmärtänyt. Virkailija oli kova Hanoi Rocks -fani ja oli ollut Helsingissä keikalla.

2) Pariisin metro, menossa katsomaan Eiffel-tornia: puhun Matille siitä, miten hänen paitansa sopii hänelle hyvin. Nainen sanoo meille jotakin. Näytämme kummastuneilta, koska Ranskassa oletat kuulevasi ranskaa: "Mä oon suomalainen", nainen sanoo. Hän on asunut Pariisissa yli seitsemän vuotta. Ilmeisesti ei ole kovin tavallista kuulla suomea metrossa, koska nainen meihin reagoi.

3) Pariisi - Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttely: Puhumme Matin kanssa mitä kortteja aiomme ottaa mukaan, johon lipunmyyjä kysyy: "Do you speak finnish?" Puhumme, mutta mistä sinä sen tiedät? "From Kaurismäki-movies, we love them in France."

4-28) Berliini - Berlin zoo, monta suomalaisporukkaa. Kurfürstendamm, ostoskatu hotellimme vieressä, kaikkina Berliinin iltoina - suomalaisia. Chekcpoint Charlie, no suomeahan siellä. Brandenburgerin tori - suomalaisia. Ainoa paikka, jossa emme ole kuulleet suomea, on ollut Botanischer Gartenissa. Berliinissä pitää siis varoa mitä puhuu, nurkan takana seisoo varmasti joku, joka ymmärtää.

29) Kööpenhamina - hotelli: Hassu setä sai jostakin tietää, että olemme suomalaisia ja esitteli suomen kielen taitoaan: Hyvee matkaa!

30) Silja Line: hassulta ei tuntunut suomen kuuleminen vaan sen puhuminen asiointitilanteissa. Väkisinkin meinasi vaihtaa englannille tai sanoa ranskaksi tai saksaksi kiitos.

Hobitti: Odottamaton matka

Matilla lienee ollut etiäisiä hänen valitessaan leffaa, jota katsoisimme junassa. Meidän oli tarkoitus matkustaa Berliinistä Fredericiaan ja sieltä Kööpenhaminaan. Matka on aika ajallisesti aika pitkä, lähtö oli 11.25 ja saapuminen vasta 19.18, joten ajattelimme kokeilla elokuvan katsomista junassa. Matti valitsi otsikon elokuvan.

Lähtiessämme hotellilta alkoi sataa. Saavuimme siis Berliinin päärautatieasemalle uitettuina koirina puolitoista tuntia ennen junan lähtöä. Asema on suuri ja moderni ruokapaikkoineen ja kauppoineen, joten tekemistä kyllä löytyi. Vartti ennen junan lähtöä siirryimme raiteille odottamaan.

Yht´äkkiä kuulutukset alkoivat saksaksi ja lähinnä tunnistimme niistä sanan poliisi. Ihmiset näyttivät hiukan kärsimättömiltä ja junat alkoivat olla myöhässä.

11.25 näytti siltä, että junamme laituri oli vaihtunut. Kävimme kysymässä mitä on tapahtunut ja junamme oli myöhässä 20 minuuttia onnettomuuden vuoksi. Lisäksi vaunu, johon meidän piti mennä ei tulisikaan vaan vaihtaisimme Hampurissa oikeaan junaan.

Odottimme infotaulujen edessä. Juna olikin myöhässä 30 minuuttia. Sitten 40 minuuttia, sitten tunnin, sitten se toivottavasti tulisi 20 minuutin kuluttua. Puolitoista tuntia odotettuamme juna vihdoin saapui.

Raahauduimme junaan laukkujemme kanssa ja totesimme, että vaihto Fredericiassa oli auttamatta menetetty. Kuulutus (tällä kertaa myös englanniksi) kertoi, että niin oli vaihto Hampurissakin. Onneksi tiesimme, että junamme menisi Nyköpingiin ja sieltä olisi bussiyhteys Kööpenhaminaan. Se vaihtoehto oli esitelty meille kun valitsimme junaa.

Matti kysyi voisimmeko vaihtaa niin, että matkaisimme junalla ja bussilla. Se onneksi sopi.

Matka oli varsin vaiherikas, sillä juna Nyköpingiin menee lautan sisälle kun siirrytään Saksasta Tanskaan. Matkustimme tänään siis junalla, lautalla ja bussilla. Varsin odottamaton matka!

jk. jos Berliinissä söin hyvin, niin tämä päivä on ollut gastronominen painajainen= aamupala, terveyssmoothie, kylmä hodari ja suklaata.

Yllättävää gastronomiaa

Etsiessäni ensimmäisenä iltana jotakin ruokasuositusta Berliinistä, oli lause "Berliini on tunnettu kaikesta muusta paitsi ravintoloistaan" aika lannistava. Lisäksi olin tässä vaiheessa nälkäinen ja melko kiukkuinen. Päätimme, että parasta on mennä ensimmäiseen vastaatulevaan ravintolaan. Se oli valitettavasti Hardrock cafe. Tosin en ole niissä koskaan käynyt, joten olkoon tämä Berliinin-versio kokemus muiden joukossa.

 Seuraavana iltana Matti päätti ravintolan, joka oli hassu pubimainen paikka. Baari oli sisustettu tummalla puulla, pitsipöytä-liinoilla ja pikku-kukallisilla kankailla. Kummallinen sekoitus sikarihuonetta ja vanhanpiian kammaria. Siellä tilasimme schnitzelit (kyllä, katsoin googlesta kuinka se kirjoitetaan) ja parsaa. Parsat olivat valtavan kokoisia jötiköitä ympärillään paksua hollandaise-kastiketta ja niitä reunusti kahden kämmenen kokoinen leike ja perunakeko. Ruoka oli oikein hyvää, tosin en kertakaikkiaan jaksanut syödä kaikkea.

Seuraavana iltana katsoimme taas rengasfirmaa ja bongasimme ravintolan aivan hotellimme läheltä. Söimme menun, johon kuului kokin tervehdyksenä pieni raaka tonnikalapala ja hyvää kastiketta. Varsinaisena alkuruokana oli naudan halvemmista osista tehty patee ja salaattia. Kalana nautimme jotakin vaalealihaista kalaa, ehkä lahnaa, (soil, tietääkö kukaan mikä se on?) pinaatti-ricottamuhennoksella. Pääruuaksi söimme mintulla maustettua lammasta ja vihanneksia  en papillote eli koko ruoka oli kypsennettynä pussissa ja hauskasti avattiin vasta pöydässä ja valutettiin lautaselle. Jälkkäriksi oli mansikkatorttua ja raparperijäätelöä. Kaikki ruuat olivat todella hyviä ja erittäin tasalaatuisia.

Ei unohdeta currywurstia,
makkara-annosta, jolla on oma museo!

Viimeisenä iltana söimme pikaruokaa, eli döneriä. Minä falafelilla ja Matti schnitzelillä. Olimme nauttineet lounaaksi Botanischer Gartenissa parsoja ja perunoita, joten nälkä ei illalla ollut kovin suuri. Maistoimme myös katuruokana tarjottuja nuudeleita, vihanneksia ja kanaa. Tämä oli reissun halvin illallinen, dönerit 3,5 €/kpl ja pieni annos nuudeleita 3 €. Plus juomat eli köyhdyimme alle 15 €.

Saksassa parasta on ollut kuitenkin ehdottomasti jäätelö. Erityisesti Häagen-Datz. En tiedä voinko Ilmajoella elää ilman merkin Salted Caramel-makua. Ilmeisesti sitä täytyy alkaa kuskata etelä-Suomesta (oletan, että sitä saa ainakin Stockalta) Pohjanmaalle.

Täytyy todeta, että postauksen alun lause ei pidä paikkaansa. Berliinissä syö erinomaisesti. Se ei ehkä edusta tyylikkäintä gastronomista kehtoa maailmassa, mutta ruoka on yksinkertaista ja hyvää. Mielestäni kaupunki, jossa tarjotaan parsaa baarissa ei voi olla kovin kehno.

Joukkoliikenteestä ja vähän muustakin

Olemme kaikissa reissumme kaupungeissa, pientä Reimsiä lukuunottamatta, käyttäneet joukkoliikennettä. Ranskassa metrolla oli näppärä kulkea pitkin kaupunkia. Pariisi on, kuten Berliinikin, täynnä pieniä kaupunginosia, joissa kaikissa on oma tunnelmansa. Kävellen kaupunki olisi liian suuri, kuten Berliinikin.

Pariisilla ja Berliinillä on muitakin yhtymäkohtia. Molemmissa on kauniita katuja ja vihreitä kujia. Pariisissa toki enemmän kuin Berliinissä, koska kaupunki säilyi pommituksilta 2. maailmansodassa. Berliini on kuitenkin ripeämpi ja tehokkaampi kuin Pariisi, lukuunottamatta metroa. Sorry vaan saksalaiset, tässä ranskalaiset ovat parempia.

Tänään ajelimme pitkin Berliiniä myös bussilla. Täällä kulkevat kaksikerroksiset bussit, joiden yläkerrasta on hauska katsella kaupunkia. Tällä kertaa meillä oli voimassaolevat liput, toisin kuin Amsterdamissa.

Amsterdamissa käytimme varsin vähän joukkoliikennettä (eli raitiovaunua), koska kaupunki on tarpeeksi pieni kulkea kävellen. Menimme kuitenkin yhtenä iltana hotellillemme raitiovaunulla ja saimme loistavan ajatuksen jatkaa linjaa pitkin eteenpäin.

Seikkailu tuntui hauskalta siihen saakka, kunnes tunnin lippu alkoi kulua umpeen ja raitiovaunulinjan pää ei ollutkaan näkyvissä. Meillä ei ollut yhtään rahaa, jolla ostaa seuraava lippu. Hermoilin ja sanoin Matille, että seuraavalla hyppäämme pois. Niin teimme ja Mattia nauratti, koska seuraava oli päätepysäkki.

Ratikka takaisin päin tuli pian, mutta yrittäessämme leimata lippuja, ne eivät toimineetkaan. Kävi ilmi, että ne olisi pitänyt leimata ulos edellisessä ratikassa. Sitä siis tarkoitti ratikan kuulutus: "Please remember to check out". Onneksi raitiovaunun täti antoi meidän matkustaa pummilla takaisin hotellille.

Botanischer Garten

Tänään Berliinissä on ollut kuumaa ja kosteaa. Lämpötila on +24 astetta ja ilmankosteus miljoona.

Hikinen päivä alkoi pyykkäyksellä ja jatkui kahvilla hotellimme viereisessä Literatur-hausissa, jossa apfelstrudel ja cappucino maistuivat röyhkeiden varpusten ja solisevan suihkulähteen alla.

Kahvilta jatkoimme matkaa metroon Botanischer Gartenille, suureen puutarhaan. Puistoon sisäänpääsy maksoi 6 € ja sillä pääsi myös kasvihuoneisiin. Puutarha oli valtava kokonaisuus ja esittelylehdykässä oli kuvattuna reitti, jota kävelemällä näki kaikki kevään kukkijat.

Kirsikankukat, erilaiset vuokot ja kaikissa väreissä loistavat tulppaanit olivat ihastuttavia. Puistoon oli siroteltu eri maiden teemojen mukaisia istuskelupaikkoja. Kaikille puutarhoihin ihastuneille pakollinen käyntikohde!

Olen huomannut, että eniten pidän puistoista, toiseksi eniten kahviloista ja ravintoloista ja sitten museoista. Shoppailu on jäänyt tällä reissulla täysin. Toissapäivänä kävimme Matin kanssa eräässä tavaratalossa, mutta muuten reissulla olemme piipahdelleet lähinnä matkamuistokaupoissa.

Nyt kyllästytän teidät kuvilla kukkivista puista.

Jysäys

Tänään käytimme ensimmäistä kertaa Berliinin metroa. Ostimme juna-asemalta tullessamme viiden päivän turisteille tarkoitetun metrokortin, jonka mukana tuli Berliinin kartta ja pieni matkaopas (joka ei kyllä ole mitenkään erityisen hyvä). Tämä paketti maksoi hiukan päälle 30 €. Halvemmaksi olisi tullut hankkia seitsemän päivän lippu, joka oli alle 30 €.

Metrolla suuntasimme ensin Brandenburgerin torille katsomaan kuuluisaa porttia. Se on toiminut näyttämönä monelle sotilasparaatille historiansa aikana. Alunperin se on ollut pieni, puinen hökötys, jossa on peritty veroja "kaupunkiin" tulleilta kansalaisilta. Berliini on ollut aina 1800-luvulle saakka pieni kylä ja vasta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa se on alkanut kasvaa räjähdysmäisesti aina 2. maailmansotaan saakka, jolloin Berliinissä on ollut enemmän asukkaita kuin nykyään.

Tämän kaiken opin Berliinin historian museossa, joka oli tiivis pläjäys kaupungin historiaan, tosin ei esteettisesti mitenkään kummoinen paikka.

Ennen museokäyntiä kävimme Brandenburgerin torin vierellä juutalaisten kansanmurhan muistomerkillä, joka oli vaikuttava betonielementeistä koostettu hautausmaan kaltainen paikka. Muistomerkillä on myös museo. Me emme siellä kuitenkaan vierailleet.

Tehokkaan museokierroksen jälkeen hyppäsimme taas metroon kohti Checkpoint Charlieta, rajanylityspaikkaa Länsi-Saksan ja DDR:n välillä. Checkpointilta löytyy myös palanen muuria ja taiteilija Yadegar Asisin näkemys Die Mauer, joka on maksullinen näyttely.

Checkpoint Charliella sade yllätti meidät ja menimme Cafe Einsteiniin pitämään sadetta ja kertaustuntia historiasta sivistymättömälle Adalle. Kertaustunnin jälkeen olin vielä enemmän hämmennyksissä katsoessani Checkpoint Charliella patsastelevia amerikkalais- ja neuvostoliittolaisunivormuihin pukeutuneita miehiä, joiden kanssa turistit kuvauttivat itseään.

Olimme todella tehokkaita ja metroilimme entisen DDR:n puolelle televisiotorniin Alexanderplatzille. En ensin ollut innostunut Matin ajatuksesta mennä huipulle, mutta lupasin tulla mukaan, jos jonot eivät ole pitkät. Oi, saksalainen tehokkuus! Kymmenessä minuutissa olimme huipulla.

Katsoessani muurahaisihmisiä ja risteileviä katuja mietin, miltä berliiniläisistä tuntuu kun me turistit tulemme kuvauttamaan itsemme leikki-sotilaiden kanssa ja kuljemme juutalaisten muistomerkillä kauhistellen? Ainakin osittain he tuntuvat olevan asian kanssa sujut, sillä kysyessäni museossa wc:tä virkailija vastasi silmää räpäyttämättä: "Follow that Naziflag".

Zoo Berlin

Päätimme aamupalalla suunnata eläintarhaan. Berliinin eläintarha on iso kokonaisuus ja siihen kuuluu myös Aquarium. Lippu eläintarhaan maksoi aikuiselta 13 € ja Aquariumiin 7 €. Molempiin pääsi käymättä toisessa, me kävimme molemmissa.

Eläintarhasta löytyi monia sellaisia eläimiä, joita en ole koskaan aiemmin nähnyt elävänä, sarvikuono, virtahepo ja norsuja.

Eläintarhan ja Aquariumin kiertämiseen kannattaa varata aikaa. Me aloitimme kierroksen klo 11 ja päätimme sen 16.30. Kävimme toki lounastamassa currywurstit välissä.

Eläintarha on kaunis kokonaisuus ja eläimet vaikuttivat hyvinvoivilta. Monelle eläimelle oli syntynyt viime vuonna poikasia, joten söpöys oli taattu norsu- ja kirahvivauvojen aitauksilla. Söpöimpiä olivat kuitenkin pahkasian poikaset, pikku-pumbat.

Päätin ilmeisesti kuvata tänään hieman kokeilevaan tyyliin, joten tässä hiukan taiteellisempia otoksia eläimistä, bitte schön!

Pingviinit

Karpit

Meduusat

Saapuminen Berliiniin

Nyt tunnen olevani jollakin tapaa eurooppa-laisuuden ytimessä. Se johtunee siitä, että Berliini on kaupunkina nähnyt Euroopan kauneimpia ja nurjimpia puolia. Historia on täällä läsnä eri tavalla kuin muissa kaupungeissa. Sen aistii heti modernilla keskusasemalla, kun puikahtaa raiteiden päähän tupakalle ja katsoo kaupunkia. Betonitorien ja lasiseinäisten bisnesrakennusten keskeltä pilkottaa sieltä täältä tuhoilta säästyneitä talovanhuksia.

Minulle eurooppalaisuus on aina tarkoittanut myös taiteilijaelämää. Erityisesti Mika Waltarin monet pienoisromaanit ovat herättäneet boheemin Euroopan mieliini jännittävänä paikkana, jonka tahtoisin elää.

Nyt olemme Hotelli-pensionaatti Funkissa
Berliinissä, joka on kummallisimpia yöpaikkoja, joissa olen ollut. Se on charmantilla tavalla rapistunut rakennus, jonka sisääntulokäytävä huimaa. Talossa myös asuu saksalaisia.

Funk on alunperin ollut mykkäelokuvien tähden Asta Nielsenin koti. Tunnen siis menneisyyden boheemien haamujen hiipivän täällä ja juhlivan hiljaa.

Kamalan ihana Amsterdam

Olemme jo jättäneet jäähyväiset Amsterdamille, mutta kerron kuitenkin vielä viimeisestä päivästä siellä. Lauantaiaamuna lähdimme kävellen kaupungille. Ostin Matille saamani lahjan vastalahjaksi kellon. Mies ihastui kyseiseen merkkiin niin paljon, että meidän piti taapertaa Amsterdamin kattavalle ostoskadulle etsimään liike, jotta Matti sai ostaa itselleen kännykkäkotelon.

Amsterdamin ostoskatu on kävelykatu (hurraa!), toki muutama pyörä liikkui joukossa mukana. Kadun varrelle mahtuu jos jonkinmoista liikettä, mutta kahviloita oli suhteellisen vähän. Kannattaa poiketa sivukaduille jos niitä mielii.

Ostoshelvetistä/paratiisista päästyämme kävelimme Anne Frankin talolle. Tiedossa oli taas jonotusta, nyt n. 45 minuutin ajan. Tännekin olisi voinut ostaa ennakkolippuja, mutta ne oli myyty loppuun jo hyvissä ajoin. Eli edellisenä iltana on turha haaveilla niiden ostamisesta.

Talo oli vaikuttava kokonaisuus ja sen kruunasi kierroksen päätepisteessä ollut eettisten ja moraalisten kysymysten ja mielipiteiden "peli", jossa annettiin erilaisia eettisiä pohdinnan paikkoja, joihin pystyi antamaan anonyymisti oman mielipiteensä painamalla nappia. Tämä johti muutamiin keskuteluihin museokahvilassa, emme nimittäin olleet Matin kanssa kaikesta samaa mieltä.

Museon jälkeen suuntasimme syömään. Edellisenä iltana olimme illallistaneet "lähi-intialaisessa" ja nyt olimme tylsiä ja menimme punaisten lyhtyjen alueen dimsum-ravintolaan. Tällä kertaa tilasimme pelkkiä erilaisia dimsumeja, joista höyrytetty lootuksen siementä sisältänyt makea "pulla" oli erikoisin. Ja korjaus edelliseen postaukseen, emme syöneet Dim Sum Courtissa vaan Goodfortunessa.

Siirtyminen näistä paikoista toiseen kesti Matin mukaan aina noin 10 minuuttia. Mies on ilmeisesti siirtynyt varsin etelä-eurooppalaiseen ajanlaskuun, sillä mielestäni kävelimme vähintään puoli tuntia joka paikkaan. Kannattaa siis varautua siihen, että ihmisjoukoissa kävely on hidasta. Se, mikä kartalla on vartti, on todellisuudessa kolme. Ja antakaa kitiseville vaimoillenne ruokaa ja juomaa sopivassa suhteessa, jotta he kestävät tämän.

Iltaelämää vietimme edellisenä iltana paikallisten suosimassa Overtoom-kadun olutravintolassa (oikeasti, olen alkanut juoda olutta!), mutta seuraavan päivän pitkää junamatkaa silmälläpitäen päädyimme juomaan kaakaon ja Heinekenin hotellimme puutarhassa.

Ihanin Amsterdam paljastui vasta tänään, kun ajoimme raitiovaunulla hotellilta asemalle vielä hiukan unisen kaupungin poikki. Kadut olivat tyhjinä, liikkeet suljettuina, vesi virtasi hiljaa kanavissa ja aurinko läikehti puiden välistä kaduille ja talojen seinille. Tällaiseen Amsterdamiin minä rakastuisin.

Taidetta ja timantteja

Tänään päätimme sivistää itseämme van Gogh-museossa. Lähdimme sinne suhteellisen aikaisin, koska arvelimme, että museoon on jono. Arvelumme osui oikeaan ja asetuimme jonoon. Hetken kuluttua museo-opas käveli pitkin katua huutaen: "Eleven o`clock tickets!" Olimme pyörällä päästämme ja kysyimme jonossa olevalta pariskunnalta, mitä opas tarkoitti. Liput piti ostaa erilisestä lippukioskista ja niitä sai tietyille ajoille. Pariskunta oli ostanut lippunsa edellisenä päivänä eikä saanut enää saman päivän lippuja. Liputhan olisi voinut varata myös netin kautta...

Jonotimme siis ostamaan liput. Tämä jono eteni pikaisesti. Ehdimme ostaa ja syödä jäätelöt välissä. Saimme liput samalle päivälle kello kolmeksi. Van Gogh-museo sijaitsee ns. museoaukiolla, jossa on myös Rijksmuseo ja timanttimuseo. Tappaaksemme aikaa, menimme timanttimuseoon.

Museosta löytyi jäljennöksiä timanteista ja tietoa timantin käsittelystä sekä koruja ja kruunuja. Museokierroksen jälkeen paistattelimme päivää pihalla ja Matti hinkusi viereiseen timanttikauppaan.

Kauppa oli varsin ylellinen ja myyjät erittäin ystävällisiä. Kaupasta löytyi miehille kelloja, vöitä ja  sytyttimiä. Naisille oli tarjolla esimerkiksi kaulakoru, joka maksoi yhtä paljon kuin meidän talomme. Lisäksi kaupasta pystyi ostamaan yksittäisiä timantteja.

Timanttikaupan jälkeen menimme jonottamaan kello kolmen lippujen kanssa van Gogh-museolle. Museo oli varsin kattava esitys taiteilijasta ja hänen tuotannostaan. Erityisen ihania olivat mielestäni kasviaiheiset työt.

Kukkiva mantelinoksa

Iirikset

Kukkivat puut

Vastakohtien Amsterdam

Vaikka Matti teki tänään töitä ja kävimme pesulassa, olemme silti ehtineet turisteilla varsin paljon. Pesulakäynnin jälkeen lähdimme kanavaristeilylle, koska rakastan kaikenmaailman turistikierroksia. Risteilyt ovat ilmeisen suosittuja, koska emme päässeet ensimmäiseen lähtevään, vaan jouduimme odottamaan kahvikupillisen seuraavaa. 

Risteilyalus oli täynnä ja tunnelma oli kuin kasvihuoneessa. Onneksi ikkunat sai auki ja tuulenvire helpotti olemista. Selostus oli kuulokkeista monella eri kielellä. Opin esimerkiksi sen, että Amsterdamissa on aikaisemmin suunnistettu talojen päätyjen koristeiden mukaan, koska talonumeroita ei ole ollut. 

Talot ovat täällä kauniita ja täynnä erilaisia yksityiskohtia. Monien talojen päädyissä näkyy vinssejä, joiden alkuperäinen tarkoitus on ollut hilata tarvikkeita ullakolle säilytettäväksi ja niitä ilmeisesti käytetään edelleen vaikkapa muutoissa.

Risteilyn jälkeen suuntasimme kukkatorille. Siellä tosin myytiin lähinnä tulppaaneiden sipuleita ja matkamuistoja. Muutama sipuli tarttui matkaan, mutta tori ei ollut niin ihastuttava kuin olin luullut. 

Kävelimme takaisin hotellille Vondelparkin kautta, koska meno vilkkaalla keskuskadulla on hiukan hermoihin käyvää. Puistossa oli kuitenkin rauhallista käyskennellä ja pysähdyimme siellä lounas-hodareille. Matti hodari-puristina oli sitä mieltä, että sämpylät pitäisi paahtaa, mikä täällä ei ole tapana. 

Matin tehtyä töitä ja minun lueskeltua puutarhassa kirjaa, lähdimme iltaelämään. Iltaelämä täällä pyörii torstaisin mitä ilmeisimmin punaisten lyhtyjen alueella. Kävimme myös piipahtamassa toisella alueella, jota kartassamme mainostettiin "dinner and night life", mutta siellä oli teattereita ja ravintoloita, jotka viikolla ovat hiljaisempia.

Punaisten lyhtyjen alueella oli valtavasti ihmisiä. Aina hihittävistä parikymppisistä pojista, jotka tyttöjen ohi käveltyään esiintyvät taas rehvakkaasti, vanhempiin pariskuntiin, jotka kenties haikailevat olevansa parikymppisiä. Ja sitten lyhtyjen alla on niitä miehiä, jotka koputtavat lasioveen, astuvat sisään ja verho vedetään eteen. 

Alueella kannattaa kuitenkin käydä, vaikkei etsisi seuraa tai coffee shopia (niitä oli tällä alueella paljon), sillä siellä on kivoja istuskelupaikkoja kanavan rannalla ja hauska chinatown, josta löytyy jopa temppeli.

Söimme chinatownissa paikassa, jonka nimi taisi olla Dim sum court. En ole koskaan syönyt dim sumeja ja halusin maistaa niitä. Annoksista pystyi valitsemaan pienen koon, joten tilasimme monta pientä herkkua. Maistelimme wonton-keittoa, pekingin ankkaa "pannukakulla" (eräänlainen riisijauholettu) ja kahta erilaista höyrytettyä dimsum-nyyttiä. Kaikki oli oikein hyvää, erityisesti dim sumit. Ilmeisesti alueella voi umpimähkään valita hyvän kiinalaisen. Parhaimpaan näytti olevan jono eli jos jaksaa jonottaa (tämä on muodostunut toistuvaksi teemaksi näissä teksteissä), se varmasti kannattaa, koska jonottamattakin ruoka oli hyvää. 

Amsterdam tuntuu olevan ahdas, sekava ja kiihkeä kaupunki. Toisaalta sen ylivertainen kauneus yksityiskohdissa hivelee silmää. Vauras kauppiaskansa on säästänyt hienot talonsa ja osannut rakentaa kaupungin suolle, merenpohjan alapuolelle. Kaikkialla risteilevät kanavat, niillä lipuvat joutsenet ja yllättävät kukkaistutukset ja veden yläpuolelle kaartuvat puut muodostavat eriskummallisen taustan ilotytöille ja vihreänä vilkkuville hasisbaarien kylteille. En ole varma onko yhdistelmä sopiva, mutta jollakin tapaa se kiehtoo. Ja ainakin minussa Amsterdam tuo esiin outoja piirteitä - olen tänään juonut kaksi olutta!

Pökerryttävä päivä

Saavuimme eilen Amsterdamiin ja matka hotellille oli vähintäänkin mielenkiintoinen, samoin hotelli. Hyppäsimme taksiin rautatieasemalta, sillä pitkä Berliinin-junalippujen odottaminen ja (edelleen) jonot paikallisliikenteen info- ja lipunmyyntitiskeihin eivät houkutelleet. Taksia ajoi ilmeisesti arabiaa puhuva mies, jolla oli puhelimitse riita pomonsa kanssa. Mies sujahteli skoottereiden, pyöräilijöiden, ratikan ja kävelijöiden sivuitse viuhtoen käsillään kiihkeään tahtiin. Pääsimme kuitenkin perille.

Yleisesti ottaen liikenne on täällä sekavaa. Ratikoille on omat kiskonsa, joiden päällä voivat ajaa myös autot. Autoilijoiden kaistalla saavat ajaa pyörät ja muut moottoriajoneuvot. Pyöräilijöiden kaistalla saavat huristella mopot, moottoripyörät ja mopoautot. Kävelijä taas ei saa poistua omalta pikku kaistaleeltaan tai joku on miltei ajamassa päälle. Amsterdamissa on siis hiukan pelottavaa kävellä.

Hotellihuoneemme näyttää filosofiasta herätyksen saaneen lukiolaistytön huoneelta vaaleanpunaisine seinineen ja peittoineen. Lähestulkoon odottaa huoneen oikean omistajan kävelevän pian sisään. Hississä on päivittäin vaihtuva mietelause. Hotellin puutarhassa linnut laulavat ja siellä on pieniä pöytiä, joiden ääressä istuskella. Mattihan rakastaa tätä!

Tuloiltana käytimme rengasfirmaa ja etsimme ravintolan. Ilmeisesti hollantilaista keittiötä ei Hollannissakaan juuri arvosteta, joten päädyimme italialaiseen. Hotellimme sijaitsee Voldenparkin, joka on Amsterdamin isoin puisto, vieressä ja ravintola puiston toisella puolella. Kävelimme siis puiston poikki syömään.

Ravintola oli Di Sale, joka oli oikein loistava tapaus. Koska olimme jättäneet lounaan väliin, oli nälkä kova. Niinpä söimme antipaston, primi ja secondi piattin sekä jälkkärin. Ravintolan omistaja kävi jututtamassa meitä ruokien välillä ja kertoi niiden valmistustavoista.

Alkuun söimme parasta carpacciota, jota olen maistanut. Sitä oli marinoitu seitsemän päivää ja maku oli taivaallisen hyvä. Seuraavana seurasi itse tehtyä pastaa tryffelisienten ja cacio-juuston kanssa. Ihanaa! Pääruuaksi otimme ankkaa selleripyreen kanssa. Hyvää, muttei vetänyt vertoja kahdelle ensimmäiselle. Jälkkäriksi minulle Firenzen kakkua ja kanelijäätelöä ja Matille tiramisu. Kaiken ruuan päälle oli pakko kiertää pidempi lenkki hotellille.

Au revoir, Ranska!

Eilen kävimme hankkimassa liput Reimisistä seuraavaan matkakohteeseen, Amsterdamiin. Vaikka alkuperäinen suunnitelmamme oli lähteä Italiaan, päädyimme kuitenkin pyörimään keski-Euroopassa. Amsterdamin jälkeen suuntaamme Berliiniin ja sieltä pikku hiljaa kotia kohti. Italian ”Talo Toscanasta”-reissu tehdään myöhemmin.

Lipunmyynnissä oli, yllättäen, jono. Jonotusaika oli kuitenkin kohtuullinen, n. 15 minuuttia. Tiskillä kävi ilmi, että Ranskassa juniin varataan interrail-matkustajille vain tietty määrä paikkoja. Vappupäivänä kaikki paikat olivat menneet. Pahaksi onneksi olimme jo varanneet hotellin edullisesti ilman peruutusoikeutta. Seuraavalle päivälle oli kaksi paikkaa ja pohdimme jo, että yhden hotelliyön menetys ei olisi niin kovin paha juttu. Sitten ne kaksi paikkaa hävisivät. 3.-7.5. ei löytynyt yhtään interrail-lähtöä. Niinpä ostimme täysihintaiset liput. Onneksi tämä kävi näin lyhyellä pätkällä.

Hotellimme Amsterdamissa on bongattu taasen Helena Petäistön kirjasta. Se on nimeltään Hotel De Filosoof. Minua filosofi-teemainen hotelli viehätti heti. Ainakin voin leikkiä olevani intellektuelli. Onneksi hotellin aulassa filosofiaa käsittelevät teokset ovat todennäköisesti hollanniksi ja englanniksi. Voin rauhassa keskittyä Riku Korhosen ”Nuku lähelläni”-kirjaan.

Viimeisenä Reimsin iltana hulluttelimme vappuaaton kunniaksi. Kävimme brasseriessa syömässä. Brasserien ja bistron ero on Wikipedian mukaan siinä, että brasseriessa on pöytäliinat ja painetut ruokalistat. Varsin fiiniä siis!

Alkuun Matti otti etanoita, jotka olivat oikein herkullisen valkosipulisia. Ja tähän on tultu - kaksitoista vuotta kasvissyöjänä, nyt kanafarmarin vaimo tilaa hanhenmaksaa alkuruuaksi. Se oli kuitenkin järkyttävän hyvää. Erityisesti shampanjan kanssa. Luullakseni en ole koskaan syönyt mitään niin ylellistä.

Pääruuaksi Matti söi simmental-naudan entrecoteeta ja minä tonnikalaa. Itse söin brasserien tarjouslistan ruokia. Monessa paikassa rajatun menun saa erikoishinnalla. Menuja voi valita erilaisia: alkuruoka+pääruoka, kaikki kolme, pääruoka+viini jne. Brasserie Flossa kolme ruokalajia maksoi alle 40 €.

Jälkiruualla huijasimme vähän. Minun rajatulla listallani ei ollut uutta suosikkiani Cafe gourmandia, joka on monta pientä jälkiruokaa ja kahvi. Matti taas ei ollut syönyt menua ja halusi kovasti creme bruleeta, joka oli listallani. Vaihdoimme siis pöydässä jälkkärit päittäin.

Vappuaatto päättyi kuplivassa tunnelmissa istuessamme hotellin baarissa siemaillen shampanjadrinkkejä. Erityisesti Cham Cham maistui mainiolta!

Tänä aamuna lähdimme Pariisin kautta Amsterdamiin. Ranskaan on pakko vielä palata!