Jysäys

Tänään käytimme ensimmäistä kertaa Berliinin metroa. Ostimme juna-asemalta tullessamme viiden päivän turisteille tarkoitetun metrokortin, jonka mukana tuli Berliinin kartta ja pieni matkaopas (joka ei kyllä ole mitenkään erityisen hyvä). Tämä paketti maksoi hiukan päälle 30 €. Halvemmaksi olisi tullut hankkia seitsemän päivän lippu, joka oli alle 30 €.

Metrolla suuntasimme ensin Brandenburgerin torille katsomaan kuuluisaa porttia. Se on toiminut näyttämönä monelle sotilasparaatille historiansa aikana. Alunperin se on ollut pieni, puinen hökötys, jossa on peritty veroja "kaupunkiin" tulleilta kansalaisilta. Berliini on ollut aina 1800-luvulle saakka pieni kylä ja vasta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa se on alkanut kasvaa räjähdysmäisesti aina 2. maailmansotaan saakka, jolloin Berliinissä on ollut enemmän asukkaita kuin nykyään.

Tämän kaiken opin Berliinin historian museossa, joka oli tiivis pläjäys kaupungin historiaan, tosin ei esteettisesti mitenkään kummoinen paikka.

Ennen museokäyntiä kävimme Brandenburgerin torin vierellä juutalaisten kansanmurhan muistomerkillä, joka oli vaikuttava betonielementeistä koostettu hautausmaan kaltainen paikka. Muistomerkillä on myös museo. Me emme siellä kuitenkaan vierailleet.

Tehokkaan museokierroksen jälkeen hyppäsimme taas metroon kohti Checkpoint Charlieta, rajanylityspaikkaa Länsi-Saksan ja DDR:n välillä. Checkpointilta löytyy myös palanen muuria ja taiteilija Yadegar Asisin näkemys Die Mauer, joka on maksullinen näyttely.

Checkpoint Charliella sade yllätti meidät ja menimme Cafe Einsteiniin pitämään sadetta ja kertaustuntia historiasta sivistymättömälle Adalle. Kertaustunnin jälkeen olin vielä enemmän hämmennyksissä katsoessani Checkpoint Charliella patsastelevia amerikkalais- ja neuvostoliittolaisunivormuihin pukeutuneita miehiä, joiden kanssa turistit kuvauttivat itseään.

Olimme todella tehokkaita ja metroilimme entisen DDR:n puolelle televisiotorniin Alexanderplatzille. En ensin ollut innostunut Matin ajatuksesta mennä huipulle, mutta lupasin tulla mukaan, jos jonot eivät ole pitkät. Oi, saksalainen tehokkuus! Kymmenessä minuutissa olimme huipulla.

Katsoessani muurahaisihmisiä ja risteileviä katuja mietin, miltä berliiniläisistä tuntuu kun me turistit tulemme kuvauttamaan itsemme leikki-sotilaiden kanssa ja kuljemme juutalaisten muistomerkillä kauhistellen? Ainakin osittain he tuntuvat olevan asian kanssa sujut, sillä kysyessäni museossa wc:tä virkailija vastasi silmää räpäyttämättä: "Follow that Naziflag".