sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kotiinpaluu


Lähdimme perjantaina Kööpenhaminasta aikaisella junalla (pitäisi olla jokin alennus ihmisille, jotka ovat alle 12 tuntia hotellissa) ja saavuimme hyvissä ajoin laivalle. Niin hyvissä ajoin, että jouduimme odottamaan tunnin sinne sisäänpääsyä.

Reissun hysteerisimmät naurut irtosivat, kun ruotsalainen virkailija laivan checkinnissä katsoi kummastuneena meitä ja sen jälkeen tietokonetta. "This says that Matti is under 1-year old baby." Matti oli vahingossa laittanut syntymävuodekseen 2013 varatessaan laivalippuja.

Laivamatkalla söimme ja joimme hyvin. Nukkuminen jäi vähän vajaaksi, koska kahden päivän junassa istuminen + liian runsas illallinen + puoli pulloa viiniä = huonot yöunet.

Kävimme Järvenpäässä viemässä tuliaiset. Kummityttöni Lunan mielestä paras oli pörröinen sydän, jonka Matti voitti Tivolin ammunassa ja Amsterdamista ilmaiseksi saatu vaaleanpunainen, hohtava meikkipussi. Että kannatti hankkia ne kaikki muut oikeat tuliaiset.

Päästyämme Ilmajoelle pihakoivut olivat aivan hennon vihreitä ja kukkapenkeistä pilkisteli pieniä krookuksen versoja, muutamia kukkivia skilloja ja punertavia tulppaanin alkuja. Ensin meitä vastaan juoksi Emma ja hetken huudeltuamme tuli Inkeri täyttä laukkaa pitkin hiekkatietä ja maukui tullessaan.

1 kommentti: