Klara vappen!

Täällä ei selvästikään olla vesiselviä, mutta vapputunnelmissa kuitenkin. Tänään vuorossa oli toinen shampanjatalo-kierros. Eilen kävimme Mumm`lla ja kansainvälisesti tunnetun talon vastapainoksi valitsimme tänään pienen, edullisten shampanjoiden tuottajan, Charles de Cazanoven.

Kypsytystä tynnyreissä

Vanhan kertauksena kävimme läpi shampanjan valmistuksen läpi. Eilisestä tekstistä unohdin, että kun shampanjan sakka poistetaan, pullon yläosa jäädytetään. Näin sakka jäätyy ja tulee ulos paineella kun korkki avataan. Muista asiavirheistä en voi syyttää huonoa englannin puhumista (eilen Mumm`n opas oli britti) vaan valitettavasti ymmärryspuolta.

Shampanjan kypsennystankki

Charles de Cazanove fermentoi itse tuotteensa Reimsin tehtaalla ja juoma viedään pullotettavaksi Eperneyhyn. Sieltä se palaa taas Reimsiin hiivaisena ja sokerisena ja  se kypsytetään valmiiksi tuotteeksi.

Tehdas oli hmm... rustiikkinen laitos. Mumm`lla oli panostettu shampanjan mystifiointiin ja meidät vietiin pimeisiin kellareihin, joissa valaistus oli hienosti suunniteltu. Siellä emme edes päässeet varsinaisiin tuotantolaitoksiin. Ehkä he pelkäsivät, että metalliset tankit pilaavat illuusion. Charles de Cazanovilla viittoiltiin auliisti pihalle kohti tankkiautoa, kun kysyin millä neste kuljetetaan pullotettavaksi.

Pullot kypsymässä

Saimme myös tuoksutella tynnyreiden korkkeja. Tynnyrin ikä tuo shampanjaan mukaan oman arominsa. Kahden samoista rypäleistä tehdyn juoman tuoksut olivat täysin erilaiset. Toista kypsytettiin uudemmassa ja toista vanhemmassa tynnyrissä.

Kierroksen päätteeksi maistelimme kolmea Charles de Cazanovan shampanjaa. Arlequin, joka oli kuiva kaikista kolmesta rypäleestä koottu juoma, Rose-shampanjaa ja vintage 2006. Vintage oli ehdottomasti parasta. Kannattanee siis jatkossa hankkia edullisemmilta merkeiltä vintage-laatuisia viinejä.

Kulttuuria Gallian kukoille (ja meille muillekin)

Notre Dame Reimsin siniset lasimaalaukset
on tehnyt Marc Chagall 

Olemme löytäneet loistavan matkamuistokaupan, josta olemme ostaneet jo vaikka minkämoista pikku tilpehööriä. Yleensä tuppaan välttämään niitä, mutta tämä on kiva. Kaupasta löytyy myös ihania Gallian kukkoja. Harmi vaan, että molempien matkalaukut ovat jo täynnä. Muutoin tulisimme kassit täynnä kukkoja ja viiniä kotiin.

Sitten sitä kulttuuria. Notre Damen katedraalia olemme ihailleet kaikkina iltoina ulkopuolelta ja kävimme myös sisäpuolella ensimmäisenä iltana. Tänään opimme, että katedraalia on pommitettu pahasti 1. maailmansodan aikana ja se on rakennettu uudestaan arkkitehti Henri Deneux`n toimesta. Hauskana yksityiskohtana on, että Rockefeller jr. on hankkinut rahoituksen tähän uudelleenrakentamiseen. Siksi Reimsistä löytyy rue Rockefeller.

Taun palatsin takka on
kuorrutettu ranskanliljoilla

Tämän kaiken saimme tietää Palais du Taussa. Nimi Tau tulee kreikan kielen aakkosten kirjaimen T lausumistavasta. Palatsi on alun alkaen ollut T:n muotoinen. Palatsi on tehty Reimsin piispalle ja sen viereen on myöhemmin rakennettu katedraali. Taun palatsissa on kruunattu kaikki Ranskan kuninkaat 1800-luvun alkuun saakka.

Taun palatsin ensimmäisissä huoneissa oli gobeliineja, jotka kertovat palatsin historiasta. Ne eivät oikein kiinnostaneet, joten hoppuilimme katsomaan katedraalin pommituksen jälkeisiä jäännöksiä. Museosta löytyi myös piispan aarteita ja jäljennös kruunauskruunusta.

Kukas sieltä kurkistaa?
Museon lasten puoli.

Reimsissä on museoissa hauska tapa sekoittaa yhteen vanhoja ja uusia elementtejä. Näin myös Taun palatsissa. Pienestä kappelista löytyi punaisesta neon-kaapelista taivuteltu enkeli roikkumassa katosta. Museon viimeiseen huoneeseen oli koottu nykytaidetta. Yksi museon huoneista oli tarkoitettu lapsille.

Kävimme myös Musée des beuax-arts de Reimsissä. Vaihtuvaan näyttelyyn oli koottu teoksia - kappas!- shampanjasta. Näyttely oli oikein hauska, sillä se sisälsi sikinsokin mainosviuhkoja, Picassoa, shampanjalaseja ja Muchaa. Lisäksi sinne oli valittu muutamia videoita shampanjaan liittyen, kuten Alfred Hitchcockin lyhytelokuva Champagne.

Tässä pääasialliset Reimsin nähtävyydet shampanjatalojen ohella. Ne kaikki sijaitsevat noin sadan metrin säteeltä toisistaan. Jos siis on pitkä viikonloppu aikaa ja mielii Ranskaan, kannattaa Pariisin sijasta harkita Reimsiä, joka on juuri sopivan kokoinen muutaman päivän visiitille.

Shampanjatalo G.H Mumm

Vierailimme ensimmäisenä täytenä Reimsin päivänä shampanjatalo G.H Mumm´ssa (oli paikko laittaa heittomerkki, koska muuten arvokas, vanha shampanjavalmistaja saa liian koomisen leiman). Varasimme käynnin englanninkielisellä opastuksella hotellin respan kautta.

Shampanjatalo sijaitsee lähellä Reimsin keskustaa, joten sinne oli kävelymatka. Paikan päällä saimme valita minkä hintaisen kierroksen haluamme. Hinta määräytyi sen mukaan, mitä shampanjoita halusi maistella kierroksen jälkeen. Päädyimme 20 euron arvoiseen Visite Decouverteen.

Kierros tutustutti shampanjan valmistuksen saloihin. Viinirypäleet kerätään yhä edelleen käsin ja sadonkorjuuseen tarvitaan noin tuhat työntekijää. Mumm´lla on omia viinitarhoja, mutta 2/3 rypäleistä tulee alueen muilta viljelijöiltä.

Shampanjan valmistukseen käytetään ainoastaan kolmea eri rypälettä: pinot noiria, chardonnayta ja pinot meunieria. Näistä ainoastaan chardonnay on vaalea rypäle.

Sadonkorjuun jälkeen rypäleet puristetaan mahdollisimman nopeasti. Mumm´lla puristimet sijaitsivat viinitarhoilla, sillä pidempi säilytysaika vaikuttaisi juoman laatuun. Puristamisesta syntyvä mehu siirretään kypsymään. Aiemmin kypsytyksessä on käytetty tynnyreitä, nykyään teräksisiä säiliöitä. Tähän saakka shampanja on kuin valkoviini. Kypsytystynnyrissä on aina tietyn tarhan tiettyä rypälelajiketta, jotka sekoitetaan shampanjaksi vasta myöhemmin. Vintage-shampanjat sisältävät aina tietyn vuoden kasvatuserää ja grand cru-shampanjat aina tietyn viinitarhan kasvatuseriä, jotka voivat olla eri vuosilta. Muutoin shampanja saattaa sisältää monen eri vuoden ja eri tarhojen kasvatuseriä.

Ensimmäisen kypsytyksen jälkeen nesteeseen lisätään hiivaa ja sokeria ja se pullotetaan. Pullot suljetaan metallikorkeilla. Nesteen annetaan käydä ja tällöin shampanjaan syntyy sen maku ja hiilihappo.

Käynyt hiiva muodostuu sakaksi pullon pohjalle ja kun shampanja on käynyt, pulloa aletaan kallistaa hiljalleen, jotta sakka valuu kohti korkkia. Aiemmin pulloja on käännelty käsin, mutta nykyään se tehdään pääasiassa koneella. Mumm`lla oli kuitenkin töissä kaksi henkilöä, joiden työ oli käännellä shampanjapulloja.

Kun shampanja on kypsynyt, metallikorkki avataan ja sakka valuu ulos pullosta. Pulloon lisätään vielä hiukan sokeria, myös kuiviin viineihin, ja sen jälkeen se suljetaan korkilla.

Jos metallikorkkia ei avata ja shampanja jätetään sakkansa kanssa pulloon, muodostuu sakasta "tuplakorkki" ja shampanja voi säilyä hyvin pitkään. Muutoin shampanja on kaupassa myytäessään tuote, jonka voi nauttia heti - pääasiallinen kypsytys on tapahtunut jo "tehtaalla".

Kierroksen jälkeen tulimme hissillä ylös shampanjakellareista, joiden käytäviä oli yhteensä 25 km, ja pääsimme maistelemaan juomia. Visite decouverteen kuului kaksi shampanjaa, joiden sekoitussuhde oli sama. Ensimmäinen oli Mumm brut selection ja toinen Mumm vintage 2004. Vaikka viinien sekoitussuhde oli sama, oli maku täysin eri. Vintage-shampanjat tehdään aina erityisen hyvän vuoden rypäleistä ja erityisen hyvää se oli olikin.

jk. katsoin Kotuksen sivuilta, että ko. juoma pitäisi kirjoittaa samppanja. Aloitin korjauksen, mutten pystynyt saattaamaan sitä loppuun saakka, koska samppanja-sana näytti niin kököltä. Pahoitteluni pilkunviilaajat, yleensä pyrin suomalaisimpaan mahdolliseen ilmaisuun.

Maailmassa on virhe

Ollapa Ranskassa ja menettää makuaisti... no, niin on käynyt! Tuloiltana maistoin vielä vienosti shampanjan katedraalin viereisessä puistossa, mutta iltaruualta en enää juuri mitään. Söimme hotellin, Hotel de la Paix, ravintolassa. Se löytyi Michelin-sivustolta ja oli näppärästi käsillä.

Ravintolassa oli äyriäisallas, josta sai tuoreita ostereita, hummereita ja muita mereneläviä. Söimme Menu gourmandin: minulle alkuun raputartar ja Matille ostereita. Molemmat varsin hyviä (tässä vaiheessa maistoin vielä vähän). Pääruualla tilasimme molemmat ankkaa. Söin puolikkaan annoksen (en maistanut mitään, rakenne oli hyvä), Matti puolitoistaisen. Jälkkäriksi minulle sitruuna-torttu (maistoin vähän sitruunaa) ja Matille vadelmaa&rapeaa valkosuklaata, joka kuulemma oli hyvää.

Tänään olen maistanut shampanjan maun hyvin! Ruokaa en kuitenkaan vielä maista kunnolla, joten päätimme olla uhraamatta rahaa syömiseen. Hotellin aamupalan jälkeen söimme seuraavan kerran illalla - pitsaa.

Ranskalaiset näkyvät pitävän makeasta. Patisseriet ovat pullollaan ihanan näköisiä leivonnaisia ja ravintolassa jälkiruuat ovat harvoin raikkaita, vaan kermaisia ja makeita. Pitseriassa Matti pyysi pitsojen jälkeen laskun. Tarjoilijalle tämä ei tullut kuulokaan, vaan hän toi meille jälkiruokalistat. "Maybe coffee with small delicates?" No, olihan se otettava.

Jälkiruuan jälkiruuaksi taas take-awaytä Notre-Dame Reimsin puistossa. Tällä kertaa Cave de sacresista mukaan tarttui Geoffroy.

Pikkukaupunkiin

Eilen ajelimme junalla Pariisista Reimsiin. Huimimmillaan pendolino pyyhälsi 320 km tunnissa. Junaan meno hotellilta oli tämän matkan toistaiseksi karmaisevin kokemus.

Kuvitelkaa kipeänä olo, jossa hengittäminen sattuu, räkä valuu nenästä ja jokainen yskäisy viiltää keuhkoissa. Lisätkää tähän Pariisin metro, kolmen viikon matkatavarat ja kylmä hiki. Eikä tässä vielä kaikki! Kokemukseen kuului myös metron vaihto Montparnasse-Bienvenüen asemalla, jossa oli muistaakseni neljät portaat. Kun pääsimme junalle totesimme, että istumme junan toisessa kerroksessa. Näytin niin onnettomalta, että Matti kantoi matkalaukut yläkerrokseen.

Reimissa nukuin hotellihuoneessa kolmisen tuntia. Ehdimme kuitenkin hiukan katsastaa kaupunkia päiväunien jälkeen.

Yllätyksenä tuli, että Reimsissä on katedraali. Se on miltei yhtä iso kuin Notre Dame ja on nimeltään sama. Katedraali on kuitenkin isoäitiinsä verrattuna sympaattinen (voiko sellaista sanaa käyttää puhuttaessa katedraalista?). Sympaattiseksi sen tekee etuovella nököttävä enkeli, jonka vinkeä ilme paljastaa Champagnen pääkaupungin maallisemman luonteen. Enkeli näyttää tietävän, että eilisiltana nautit shampanjaa ja hyvää ruokaa, eikä se tuomitse sitä lainkaan. Kerrassaan ihastuttava hahmo!

Ostimme katedraalin viereisestä shampanja-kaupasta take-away-shampanjan, Locret-Lachaud, ja Reimsin vaaleanpunaisia keksejä. Cave des sacresilla on nettisivut, kliklik, jonka kautta voi tilata juomia.

Hanami

       

Eilen käytyämme valokuvanäyttelyssä ja syötyämme lounaan oli kello sen verran vähän, että päätimme tehdä jotakin.

Kohteeksi valikoitui Jardin des Plantes, joka on suuri puistokokonaisuus. Puistoon pääsee ilmaiseksi sisään, mutta sieltä löytyy maksullisena pieni eläintarha, kasvitieteellinen puutarha, evoluutionäyttely muun muassa.

Me ostimme liput kasvitieteelliseen puutarhaan, mutta puiston parasta antia oli kirsikkapuiden ja mangnolioiden kukinta ja labyrintti.

Louvren sijaan HCB

Olen ollut nyt muutaman päivän flunssassa, joten ajatus jonottaa taas (ranskalaiset tuntuvat olevan kaikenlaisessa lipunmyynnissä käsittämättömän tehottomia) jonnekin tuntui ylitsepääsemättömältä. Olimme harkinneet Louvreen tai Orsayn museoon menoa, mutta päätimme tehdä toisin.

Montparnassella Gaitên metroaseman lähellä on Foundation of Henri Cartier-Bresson. Cartier-Bressonia sanotaan nykyisen kuvajournalismin isäksi ja hän on valokuvannut esimerkiksi Espanjan sisällissotaa.

Näyttelyn kaksi alinta kerrosta oli Howard Greenbergin kokoelmasta ja ylin kerros oli koottu ennen Henri Cartier-Bressonin kuolemaa
hänen itse valitsemistaan töistä.

Näyttelyn jälkeen etsimme Edgar Quinet-aseman lähellä olevaa Les Artistes du Marché de la création de Paris Montparnasse-tapahtumaa, jossa taiteilijat myyvät ja esittelevät töitään. Sitä ei löytynyt, mutta löysimme torin. Hotelilla paljastui, että tuo pitkäniminen tapahtuma onkin sunnuntaisin.


Tori oli täynnä kaikenlaisten ruokien, vaatteiden ja pienen tavaran myyjiä. Hedelmä- ja vihannestiskit olivat uskomattoman suloisia, kalatiskit täynnä ties mitä eläviä merikrotista kotiloihin. Lihakauppialta pystyi ostamaan erilaisia ruhon osia, näin jopa kokonaisena paistetun porsaan.

Ostimme lounaan mukaan ja kävelimme Montparnassen tornin juurelta lähelle omaa hotelliamme, jossa on pieni, viehättävä puisto. Vaikka aurinko ei lämmittänyt, oli mukavaa syödä ulkona.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Ajattelin tehdä ruokapostauksen Pariisista erikseen, jotteivät tekstit mene liian pitkiksi. Ne, joita asia ei kiinnosta, jättäkää lukeminen tähän.

Pariisissa on valtava määrä ravintoloita erilaisilla keittiöllä, eri etnisistä taustoista. Luulen, että täältä voi löytää lähes mitä vaan. Me olemme keskittyneet periranskalaiseen ruokaan. Aamuisin olemme syöneet aamupalan (petit dejeuner) hotellissamme, vaikka sitä tarjoillaan lähes joka kuppilassa muutenkin. Lounaaksi olemme ostaneet patissier&boulangeriestä täytetyt patongit ja jonkin makean herkun. Aika usein, yllättäen, macaron-leivoksen.

Iltaisin olemme käyneet bistroissa. Ne ovat epämuodollisia paikkoja, jonne voi mennä rennosti pukeutuneena. Ruoka on varsin edullista. Olen bongaillut hyviä ravintoloita Michelin-sivustolta ja ainakin noihin Best-value-restauranteihin on päässyt lyhyellä varoajalla. Le cornichoniin Matti teki varauksen samana päivänä, samoin L´envie-ravintolaan Montparnassella.

L´enviessä kävimme Versailles-päivänä, koska emme kertakaikkiaan jaksaneet lähteä mihinkään muualle. Ravintola on noin 20 metrin päässä hotelliltamme. Tämä ei kuitenkaan tasoa laskenut. Söimme alkuun paneroitua juustoa, Matti camembertia ja minä vuohenjuustoa, salaatin kanssa. Pääruuaksi Matti valitsi jänistä ja pastaa, josta minulle iski suuri annoskateus. Närpin Matin lautasta, vaikkei omassa ruuassani, paistettu perunakakku, salaattia ja savustettua ankkaa, mitään vikaa ollut. Jälkkäriksi creme bruleet ja kahvit avec terassin puolella. Loistavaa Ranskassa on se, että on ihan ok poistua kesken ruokailun tupakalle, ainakin ei-niin-fiinissä-bistrossa.

Eiffel-iltana etsimme ravintolaa Champ de Marsin läheltä, koska halusin nähdä tornin iltavalaistuksessa. Valinta osui taas Michelin-sivustojen kautta Les Cocottesiin, jonka nimi tulee ruuan valmistusastiasta. Täällä "turistimmalla" alueella tarjoilijat puhuivat huomattavasti parempaa englantia kuin Montparnassella ja meidän tarjoilijamme oli myös varsin ihastuttava. Hän kertoi hyvin ruuasta, iski minulle silmää ja oli kaikinpuolin hurmaava. Paikka oli yllättävän skandinaaviseen tyyliin sisutettu ja kaikki istuivat korkeilla jakkaroilla.

Alkuun otimme päivän suositellun, parsaa ja majoneesia. Kevään toisten parsojen kanssa ei voi mennä vikaan. Pääruuaksi söin lammasta, oliiveja, vihreitä papuja ja polentaa "cocotte" ja Matti kyyhkyä leivällä ja perunamuussia sekä kaalia. Oma annokseni oli mielestäni Matin versiota parempi. Jälkkäriksi oli ihanaa muropohjaista mantelikakkua mansikoilla. Reissun paras jälkkäri!

Seuraavana iltana suuntasimme Montparnasse Pernetyn parhaaseen ravintolaan. Sekin oli bistro, nimeltään La cantine du Troquet. Ravintola on ollut vuodesta 2011 Michelin-oppaassa, joten odotukset olivat korkealla. Valitettavasti ne eivät täyttyneet. Ruokaa oli hankala tilata, koska listoja ei ollut. Liitutaululla, johon pöydästämme ei nähnyt, oli kirjoitettuna päivän annokset. Koskapa ne olivat ranskaksi, käänsi tarjoilija ne meille suht nopsakkaan tahtiin englanniksi.

Alkuun Matti otti sianpääpateeta ja minä graavilohta ja parsaa. Alkupalat olivat molemmilla aivan hyvät. Pääruuat taas olivat yllättävän tavallisia: porsasta ja perunamuusia, kalaa ja vihanneksia. Päädyimme pihviin ja ranskiksiin. Ne olivat ihan hyviä, mutta pihvi ja ranskikset, Michelin-tähti? Jälkkäriksi suklaa-moussea ja mansikkatorttua. Varsin kelvollisia.

Ravintolassa oli erittäin täyttä ja pöytävarauksia ei voinut tehdä. Niinpä etuosa ravintolasta oli täynnä pöytää odottavaa väkeä. Minulle tuli hermostunut olo odottavista ihmisistä ja siksi yritin syödä mahdollisimman nopeasti. Kahvit joimme suosiolla muualla.

Viimeisenä iltana menimme uudemman kerran L´enviehen, koska se oli molempien mielestä mukavin paikka. Tällä kertaa alkuruuaksi jaettu camembert, pääruuaksi Matille lampaan potkaa ja muusia ja minulle lämmittävää pastaa ilmakuivatulla kinkulla flunssaa vastaan. Jälkiruuaksi söin riisivanukasta&vadelmia ja Matti tavallisena miehenä creme bruleen.

Good night!

Pääkalloja, harmaa taivas ja vuotava nenä

Eilinen pyykkipäivä muuttuikin hieman työntäyteisemmäksi, sillä pyykkäyksen lomassa suunnittelimme reissua eteenpäin. Kävimme ostamassa liput Gare de l´estiltä Reimsiin, viininviljelyalueelle, shampanjan kotiin. Interrail-kortilla nopea TGV-juna (suhauttaa Pariisista Reimsiin alle tunnissa) maksoi paikkavarauksen verran eli 18 €/hlö.

Lounastimme lähipuistossa ja haahuilimme Montparnassen alueella. Illaksi menimme Eiffel-tornin lähelle syömään ja kävimme katsomassa iltaista Eiffeliä.

Tänään heräsin harmaaseen aamuun nenä vuotaen. Hiukan masentavaan oloon parhaaksi lääkkeeksi poimimme Pariisin oppaasta vierailun katakombeihin. Niihin(kin) oli jonoa noin 45 minuutin verran. No, ehdin Matin jonottaessa vierailla läheisessä apteekissa, josta hain nenäsuihketta.

Katakombit sijaitsevat aivan Denfert-Rochereaun metroaseman vierellä ja niille on helppo mennä metrolinjoilla 6 ja 4 sekä RER-junalla. Sisäänpääsy oli 8 €. Kierros katakombeihin alkaa laskeutumalla 130 porrasta alaspäin. Se kestää hitaasti tallustellen noin 45 minuutin verran ja opastuksen saa englanniksi kuulokkeisiin, 3 €. Viimeisenä vitsauksena ennen maan päälle tuloa kiivetään 80 porrasta ylös. Lähes vierestä löytyy myös Montparnassen hautausmaa, jos haluaa oikein aavemaisiin tunnelmiin. Siitä lisää täältä.

Tunneleista löytyy 6 miljoonaa luurankoa ja ne on ladottu järkyttävän siisteihin pinoihin. Katakombit on louhittu aikoinaan kalkkikiveen, joten ne ovat haurastuneet ajan saatossa. Hyytävät, matalat käytävät olivat hiukan ahdistavia, mutta pääkallot eivät. Paikka ei ole heikkohermoisia varten, koska takanani kävelevä Mattikin kuiskutteli: "Ajattele kuinka paljon maata meidän päällä on." En halunnut ajatella.

Denfert-Rochereaun metroasema

Vangin katakombin kalkkikiveen louhima palatsi

Luurankopino

Vainajia kunnioittava risti

Pyykkipäivä

Lounas puistossa,
patonki ja millefeulle-leivos

On olemassa hetkiä ihmisen elämässä, jotka ovat harvinaisia. Ne ovat hetkiä, jotka tulevat eteen odottamatta mitä kummallisemmissa paikoissa. Ne ovat hetkiä, jolloin olet juuri siellä missä pitääkin, juuri sillä hetkellä kuin kuuluukin olla. Ne ovat hetkiä, jolloin mennyt ei vaivaa, tulevaisuus huoleta vaan elämä kantaa. Ne ovat levollisia,  tyynen tyytyväisyyden hetkiä.

Rue l´ouestin pienessä pesulassa, sinisten pesukoneiden äärellä pesulan nainen auttoi laittamaan kolikoita automaattiin. Hän hieroi kolikoita yhteen "Magie!". Istuin odottamaan kuivauksen loppumista, riisuin kengät ja laitoin jalat viileälle lattialle. Se oli hetki. 

Boheemi vastaan järjestelmällinen eli milloin suunnittelu kannattaa

Kun vierailet Versailesissa, muutama asia: 

1) ota mukaan vettä (check), aurinkolasit (check) ja päähine (unohtui) 

2) osta liput etukäteen linnaan netistä (unohtui, jonossa 1 h 20 min), osta myös junaliput takaisinpäin Île de Francesta (unohtui, se perusmetrolippu ei kelpaa ja todennäköisesti myöhästyt haluamastasi junasta, koska lippuautomaattiin on pirunmoinen jono... niin pirunmoinen, että jopa mieheni totesi: "Voi ny v...u!")

3) laita jalkaan hyvät kengät (Matti check, Ada not)

4) varaa aikaa koko päivä (check)

5) jos haluat välttyä ihmismassoilta, mene sinne joko aamulla aikaisin tai iltapäivästä, jolloin liput ovat halvemmat (unohtui, mutta tämä ei varsinaisesti häirinnyt)

Ja tällaista siellä oli:

Aulassa matkalla peilisaliin

Kattomaalaus

Tässä nukkuu kuningas...

...ja tässä kuningatar

Peilisalin kattokruunu

Puiston patsas

Versaillesin puistoon on ilmainen sisäänpääsy
 ja itseasiassa se oli komeampi nähtävyys kuin linna

Häveliäät patsaat

Puisto on unenomainen ja sieltä poistuminen
tavalliselle kadulle pökerryttää 

Pétit dejeneur nro deux

Aivot?

Tänään päätimme koettaa onneamme ravintoloiden suhteen. Matti uskaliaana miehenä soitti meille pöytävarauksen (itse vihaan vieraiden kielten puhumista puhelimessa) le Cornichonista. Paikan päällä osoittautui, että ravintola ei odottele pääsyään Michelin-oppaaseen, se on jo siellä. Saimme pöydän pariisilaiseen aikaan aikaisin, puoli kahdeksan, mutta se sopi meille säntillisille pohjoisen asukeille.

Ravintola oli bistro-tyyppinen tapaus ja tunnelmaa lisäsi vielä se, että istuimme baaritiskillä. Matti otti alkuun pateeta tartar-kastikkeella ja minä tartarin. Molemmat ruuat olivat erityisen raikkaita. Jälkkärinä Matti söi kookoshyytelöä ja hedelmäsalaattia ja minä kahvi-marsala-hyytelöä ja vanijavaahtoa (Matille iski annoskateus). Pääruuaksi Matti tilasi ankkaa. Minä pohdin ankka-annoksen ja merkillisin ris de veaun (engl. sweetbread) välillä ja päädyin jälkimmäiseen, jottemme söisi samoja ruokia.

Mikä klassinen moka! Mene Ranskaan ja tilaa jotakin, josta et ihan tiedä mitä se on. Tiesin syöväni vasikan jotakin osaa. Sain lautasen, jossa oli kovin tutun näköisiä parsoja, siitake-sieniä, shalotti-sipulia ja...aivon näköinen mötikkä. Koostumus ruuassa oli kermainen ja maku pehmeä, mutta ajatus, että syön aivoja, alkoi tökkiä, kun lisukkeet olivat loppuneet. Jätin siis lautaselle pienen palan.

Ruuan jälkeen olikin hyvä siirtyä "kotikorttelliimme" punaviinille ja oluelle. Paikat olivat täynnä Real Madrid vs. Paris Saint-Germain matsin katselijoita. Koska olin ollut kovin kokeilunhaluinen ruuan suhteen, uskaltauduin juomaan punaviinin jälkeen myös oluen.

Hotellilla tarkastimme, mitä ris de veau tarkoittaa. Söin kateenkorvaa, en aivoja.

Mansikkapaikoilla

Riemukaari

Le tour d`Eiffel

Eiffelin juurella

Champ de Marsin ihanat, kukkivat puut

Matti lupasi vastedes vaihtaa kanalaverkkarit pikkutakkiin, kun tulen töistä kotiin

Kevään ensimmäiset mansikat